keskiviikko 19. elokuuta 2015

Itsearviointi

Olen ehkä hieman pettynyt omaan aktiivisuuteeni kurssilla. Kurssin alussa ajattelin, että kirjoittaisin kesän aikana paljon enemmän postauksia kuin mitä oikeasti kirjoitin. Aiheita oli jotenkin vaikea keksiä, ja sitten kun sai idean, oli tosi vaikea muuttaa se tekstiksi. Olin myös kevätlukukauden jälkeen todella uupunut ja käytin suurimman osan kesästä vain lepäämiseen. Vaikeaa kurssilla oli myös kommentoida muille, koska yleensä vain "stalkkaan" ihmisiä salaa, heh :D Yritin kuitenkin ainakin joillekkin kommentoida ja vastata kommentteihin. Mielestäni olen kuitenkin hieman rohkaistunut kurssin aikana ja uskallan nyt enemmän kommentoida asioita somessa.

Olen tämän blogi kokeilun jälkeen sitä mieltä, että minulle sopii paremmin vain kuvien ja gifien postailu esim. aikaisemmassa postauksessa mainitsemaani Tumblriin. Tekstien kirjoittelu ei oikein tunnu luonnolliselta minulle, ja muutenkin osaan ilmaista asiani paremmin kuvien, musiikin yms. kautta. Oli kuitenkin kiva ainakin kokeilla miltä bloggaaminen tuntuu!

1 kommentti:

  1. Kiitos Mimosa! Kukapa tietää, vaikka joskus innostuisit bloggauksesta enemmän. Vaikka sanotkin olevasi pettynyt omaan aktiivisuuteesi (tai sen puutteeseen), teit hyvää työtä. Kurssista huolimatta mekin ajattelimme, että kesään kuuluu myös lepoa.

    Jos et vielä ole antanut virallista palautetta, tee se nyt: https://e-lomake.haaga-helia.fi/lomakkeet/5274/lomake.html#COM8HH003-8.

    Tsemppiä syksyyn!

    VastaaPoista